Kohde: IRBIT
Aika: kesä 2004

Tätä ennen tapahtunut: Toveri Evgeni Apatitista (vuoden 1999 Novgorodin turneen tuttuja) oli lähestynyt minua sähköpostitse ja kysynyt halukkuutta osallistua grande turneeseen; moottoripyörillä Irbitiin ja takaisin. Marsplan eli reittisuunnitelma pohdittu ja optimistiseksi havaittu. Toveri Seppo, vanha Murmanskin, Novgorodin, Krimin ja vaikka minkä paikan kävijä haki myös osallistujia Ural-Roikan veppisivuilta, josta Toveri Pekka, pitkän linjan moottoripyörämatkaaja, aikeen havaitsi ja päätti tarttua onkeen niellen sen koukkuineen. Viimeiseen asti pohti Pekka valintaa Africa Twinin ja Ural Gear-Upin välillä kallistuen viimein Uraliin, "kun muillakin on".

Juuri ennen lähtöä kävi ilmi ettei Toveri Sepon terveys kanna reissun yli, joten Seppo ei päässyt lähtemään. Samoin muutama muukin potentiaalinen lähtijä joutui jäämään pois. Enemmän kuin pieni vahinko, mutta force majeure on nimensä mukainen.

Paina päivän numeroa niin saat aiheeseen liittyviä kuvia.

Päivä 0, Helsinki
Rokotukset: Check, Vakuutukset: Check, Rahaa: Check, Ruokaa: Check,  Visa: Check, Nappularenkaat: Check!
Abaut kaikki tarpeellinen ja puolet tarpeettomasta pakattu Helsingissä. Mopo tulille ja kohti Kiteetä. Kunniakierros, vain parikyt kilsaa, vakuutuspaperi unohtui. Tekstiteltiin päivän mittaan Pekan kanssa ja sovittiin treffit Kiteen keskustaaan. Näin siinä kävi että siellä tavattiin ja yövyttiin Likolammen leirintäalueella. Sauna oli sopivasti lämmintä ja olut kylmää. Illan mittaan kuutioitiin mitä vielä matkasta puuttuu. No, pikakahvit, rautalangat, FIN-tarrat, dödöt ja muutama muu pikkuasia otettiin kyytiin seuraavana aamuna.

Päivä 1, Kitee
Rajan vierestä huoltoasemalta ruplia. Rajalla opin ettei vakuutukset sittenkään olleet kunnossa. Minulla oli kahdesta eri firmasta kaiketi sama vakuutus (vastuuvakuutus?) mutta Venäjän liikennevakuutusta kuitenkaan ei. No rahallahan tästä selvisi.
Tie oli Sortavalan risteykseen asti kuin lentokenttää, sitten alkoi Venäjä ja Venäjän tiet. Hiekkaa, möykkyistä asfalttia. Kollaakin löytyi, kovin oli hiljaista.
Mutta missä ovat toverit Evgeni ja Andrei? Eivät vastaa teskstareihin! Treffit oli kuitenkin sovittu hotelli Severnayaan Petroskoihin joten huoli ei ollut suuri.
Sinne saavuimme illalla. Vartioitu parkki heti hotellin vieressä, no worries. Tytöt hotellin ravintolassa kuulemma kovasti haluaisivat rakastella matkaajaa. Jospa ei kuitenkaan, matkakassalla on parempaakin käyttöä. Sampanjaa (Sovetskoje, tietenkin!) ja kävely keskustassa. On se edistynyt viime kerrasta. Paljon oli ihmisiä illalla ulkona ja varsin monella avattu olutpullo kyydissä.
Hyvin pärjättiin manual-esperantolla ja muutamalla Jussin osaamalla fraasilla. Ei sikareita missään?! Mitä tästä opimme ? Sikarinpolttajat ottakoot omat myrkkynsä mukaan. Ei sitten Jussin kemiallinen kamera toimi. Ottaa neljä kuvaa kerralla, olkoot. Nyt saamme tyytyä Nokian 6820 kännykän kuvalaatuun. Ei kovin pitkään ollut iloa Intiasta viime reissusta tuodulla halpiskameralla.

Päivä 2, Hotelli Severnaya, Petroskoi
Viimein Toveri Mauri Suomesta lähestyi lyhytviestitse ja saimme apua; Oli meillä väärät puhelinnumerot, yksi seiska uupui! Saimme Toveri Andrein kiinni. Andrei oli vielä kahden vaiheilla; Lähteäkö Honda CB-1:llä vai luotettavalla Jawa 350:lla. Honda oli tullut talouteen vasta vähän aiemmin, Japanian maasta Moskovaan josta Andrei oli pyörän käynyt hakemassa. Hankinta oli sen verran tuore ettei pyörässä vielä ollut kilpeä.
Andrein vanhempien luona banja oli kuuma, +120C, mutta oi onnea kun banjasta pääsi pois .... Kestitsivät ja pitivät hyvänä, ovat itäserkut maineensa veroisia.

Päivä 3, Andrein apartmentti, Petroskoi
Tavarat Hondan päälle, pientä säätöä kaikkiin pyöriin ja karu viesti; Toveri Evgenin Ural rikki, ei pääse matkaan. Minkäs teet, kuuluu lajin luonteeseen. Lähdemme siis kolmin. Yöksi Volhoviin, Laatokan eteläpuolelle. Aika ankea kaupunki, mutta kauneushan on katsojan silmässä. Mahdottoman huonosti oli keskustaan ajo opastettu! Ei minkäänlaista viittaa joen väärältä puolelta oikealle puolelle, saimme suuntaa kysyä.
Ennen Volhovia tulimme tutuiksi DPS:n kanssa. Tämä poliisiyksikkö oli aiemmin nimeltään GAI, liikennepoliisi. Tarkastusasemia kaupunkien sisäänajoteillä, miksi ? Kummalta tuntuu moinen kontrolli. Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi kerraksi kun matkamme virkavaltaa kiinnosti. Eipä noista pahasti harmia ollut, olivat uteliaita kovin, mutta olisi meillä parempaakin tekemistä ollut kuin kertoa huippunopeuksia ja matkareittiä. Niinhän tuo Pekkakin ihmetteli, muutamankin vuosikymmenen Suomessa ajanut moottoripyörää eikä koskaan ole tarvinnut papereita näytellä. Andrei taas kummasteli miten näin voi olla. Eri maa, eri kulttuuri.

Päivä 4, joku hotellihan se oli, Volhov
Pientä säätöä Uraliin ja matka jatkuu. Novgorodin lähellä kävi ilmi että paikat jotka kantavat kylttiä "TRAKTIR", tarjoavat ruokaa. Novgorodin jälkeen pidimme pienen (muutaman tunnin) Ural-säätötauon. Jussi ja Andrei söivät, ottivat torkut ja Pekka paikallisti sähkövikaa Uralista. Löytyihän se, mokoma. Oli jäänyt oma-asennus-piuha puristuksiin. Opimme että Uralissa sytytysvirta ja vilkkusähkö on saman sulakkeen takana. Huono ajatus. Ennen matkaa Jussi oli puoliksi vitsinä kysynyt Pekalta montako alkuperäistä sähköjohtoa ja -liitintä on vielä Uralissaan. Pekka aidosti ihmetellen kysymystä kertoi kaiken olevan alkuperäistä. Taisi vitsi kuitenkin pikku hiljaa upota ...
No Tveriin pääsimme kuitenkin, villiä ajoa pimeässä yössä. Entisen Inturist-hotellin entinen loisto ei taannut iltakaljoja, oli PECTOPAH kiinni. Läskit silmille, unta palloon.

Päivä 5, Tver
Andreilla oli busineksia Moskovaan, Hondaan piti varaosaa käydä hakemassa, joten jakauduimme. Jussi ja Pekka kiersivät Moskovan kehä kakkosta pitkin vastapäivään ja Andrei sinkosi suoraan keskustaan. Matkalla ihmettelimme hetken pysäyttikö DPS meidät vai nou kun meidän suuntaan jotain heilutti mutta eivät nuo perään lähteneet. Ota näistä nyt selvä ... Pitkä on matka kehätietä pitkin, ja vielä pidemmältä se tuntui. Häkellyttävän surkea sumppu kohdattiin, yksi rautatien tasoristeys jossa liikenne seisoo tunteja. Heikko esitys. Ohittelematta ja kikkailematta tässä voisi viettää päivän.
Vähän ennen paikkaa jossa tarkoitus oli kääntyä pois kehältä, viittoili KVASsia myyvä tyttö meille. Ihmettelimme notta miksi,  mutta syykin selvisi. Oli Andrei käynyt paikalla jo kyselemässä onko kummia kulkijoita, eli meitä, näkynyt. Ei ollut, vielä.
Löysimme Andrein ja jatkoimme kimpassa matkaa, päädyimme RJAZAN nimiseen paikkaan. Paikallinen pikkupoika sai MotoGuzzi lippiksen, oli pojalla ja isällä molemmilla "HarleyDavidson ITALY" T-paidat päällä.
Kaupungille ? No jos ei kuitenkaan, ei jaksanut napata niin paljon. Jussin nimipäivää kuitenkin juhlistettiin ainakin yhdellä pullolla sampanjaa majoitusliikkeen ravintolassa.

Päivä 6, Rjazan
Ajettiin Penzaan. Lämmintä oli. Vaikea löytää hotellia, mutta viimein tärppäsi. Rakennuksen ulkopuolella ei kyllä mistään majoituksesta ollut mitään mainintaa. Kumma viritys, kerrostalo, jossa oli vaikka minkälaista kauppaa sun muuta, ja muutama kerros keskellä taloa majoituskäytössä. "TEHNOCENTER" luki talon katolla, ei muuta.
Mopot parkkiin, stojankaan. Alle puolen kilometrin päässä majoituksesta oli se. Turvallisin mielin tuli nukuttua täälläkin; joka kylästä löytyi edullinen vartioitu parkki. Silti tuli kettinkejä ja lukkoja käytettyä. Parempi laittaa kun kerran moiset on isolla rahalla hankittu. "Trust but verify" sanonta muuttui matkalla muotoon "Distrust and verify".
Nälkä oli iltasella, etsittiin ruokaa mutta eipä laskenut LATVIA-ravintolan ovimies meitä sisään. Ei kuulemma sortsi-asu heille kelpaa. Ei väkisin, löytyi toinenkin paikka jossa oli hemmetin hyvät pöpöröt vallan hyvään hintaan. Safkasta: Vakiosapuska koostui leivästä, salaatista, bors-keitosta ja jostain liharuoasta. Lisänä kivennäisvettä ja kaffia. Kyllä näillä eväillä jaksaa. Edullista on syöminen, edullista on tankkaaminen. Bensa maksoi noin kolmanneksen Suomen hinnoista eli noin 13-15 ruplaa litralta. Tätä kirjoittaessa eurolla sai noin 35 ruplaa.

Päivä 7, Penza
Jahas, Pekka onnistui sitten jostain pyydystämään täitä. Niitä sitten tapettiin kemikaaleilla, jotka apteekista meille myytiin. Tuttua businesta oli apteekin tätille täitten tappaminen ("debuggaus"). Liekö paikallisen hygienian taso vielä hieman vajaa.
Hemmetin kuuma päivä. Ei ollut buffetti hotellissa auki joten ilman aamupalaa lähdimme tielle. Jossainhan sitä sitten syötiin. Matkalla tankatessa katsoimme lämpötilan ja olihan sitä; +37C varjossa Pekan Nokia-merkkisen lämpömittarin mukaan.
Näinpä taisi alkaa lataus pätkiä tänään Pekan Uralista. Ilman valoja sitten jatkettiin. Käyhän se niinkin. Onneksi oli Pekan Uralissa alkuperäistä miltei tuplasti isompi akku. Liekö Pekka arvannut odottaa yllätyksiä ...
Volga ylitettiin. Komeita maisemia Volgan mutkan vaiheilla. Täältäkö se Suomen heimo sitten on lähtenyt ? No, ei ihme, liian kuuma on.
Paljon näkyi Lada-autoja kuljetettavan rekoilla. Ihmekös tuo, täällähän ne tehdään. Muutaman minuutin välein pahimmillaan tuli autonkuljetusrekka vastaan.
Illaksi Samaraan ja parin kunniakierroksen kautta hotellille vievä tie löytyi. Hotelli MAJA; ravintolassa yksityistilaisuus joten taksilla kaupungille. Saslikkia ja olutta ja silmänruokaa. Pimeä oli yö ja äänekästä musiikki. Jostain kumman syystä tuli mieleen vanha sanonta: "Jos venäläisellä naisella on rahaa joko huulipunaan tai safkaan, niin nälkäiseksi jää".
Pimeä taksi toi takaisin hotellille. Kumma kaupunki, ei löytynyt varsinaista keskustaa. Isoa puistoa ja keskuskatua kylläkin.

Päivä 8, Samara
Aamulla Pekka purki Uralin sähkövoimalan. Rikkihän se oli, jokin irronnut pala oli pistänyt käämit ns. paskaksi. Piuhat irti laturista, ehkä jostain löytyy uusi.
Hieno aamupala hotellilla, seisova pöytä. Jussi ja Andrei nauttivat aamulla pitkistä unista kun taas Pekka sen sijaan viihtyi paremmin Uralin sähkövoimalaa ihmettelemässä. Ehtihän se Pekkakin viimein kahvit hörpätä. Kovaa hommaa tuo Uralismi!
Helmetin huonot tiet, eivät taida tarvita paikalliset kunnon sileää asvalttia. Miksiköhän ?
Kuumaa piisasi ja pientä säätöä Uralin kanssa. Kipinä oli kateissa silloin tällöin. Vika saattoi sijaita etulyhdyn sisällä, ainakin sieltä liittimet muutamaan otteeseen purkautuivat itsekseen (metalliiset kontaktit tulivat ulos muovisista liitinrungoista).
Illaksi Ufaan jossa vallan mainio, eksoottinen majoitus: Jokilaiva kaupungin keskustassa. Olisiko ollut 300 ruplaa per yhden hengen hyttiin. Säästimme ja majoitimme itsemme kahteen hyttiin. Hyvin sopi. Musiikki raikasi koko yön joten unet jäivät vähiin, mutta mitäpä se riemun rinnalla.
Kovin oli uteliasta paikallinen väki pyöriemme suhteen. Jokilaivan OHRANA valvoi kalustoa kohtuullista (?) korvausta vastaan.
Monen näköistä kulkijaa oli yössä ja hienot sapuskat tarjolla.

Päivä 9, Ufa
Taksilla ympäri kaupunkia, koitimme Uraliin laturia löytää. Huono oli menestys, oli tori kiinni ja kaupoissa ei laturia tarjolla ollut. Minkäs teet, jatketaan valot pimeänä. Lämmintä oli kun pääsimme Chelyabinskiin, jossa paikallinen xenofoobi toivotti simuloidulla päähän potkulla joukkomme tervetulleeksi. Olikin liki ainoa väkivaltaan viittaava asia koko matkassa.
Autohuollon ystävällinen hemmo opasti meidät hotellille ja myipä vielä akkulaturin että saamme Uralin akkuun kipinäainesta.
Hotelli Omskajaan veimme tavarat ja pyörät vartioituun parkkiin, jossa onnistui kätevästi sähkön laittaminen Uralin akkuun.
Nälkäisinä kaupungille vaan eipä perhana meinannut ruokaa löytyä. Viimein suuntasimme kalliin oloiseen ravintolaan ja saimmekin syödäksemme. Viinipullo: 22 euroa. Samaa viiniä saimme muutamaa päivää myöhemmin toisesta ravintolasta hintaan 160 ruplaa. Meitä taidettiin vähän pissiä linssiin, mutta safka oli vallan kelpoa, mitä se nyt sitten olikin. Kuka näitä jaksaa muistaa, kirjoittaa tai saatikka lukea.
Pollamme säteili yöllä (onhan Chelyabinsk joidenkin lähteiden mukaan yksi pallomme ydinsaastuneimpia paikkoja) kun palasimme hotellille. Oli respa tyhjä eikä ovet meille auenneet. Näppärinä murtauduimme hotelliin ikkunan kautta, suoraan omaan huoneeseen!

Päivä 10, Chelyabinsk
Aamulla herätys: Hotellihenkilökunta kyselee, miten on mahdollista että olemme sisällä. Tähän Andrei: "Miten on mahdollista ettei yöllä ollut respassa ketään". Loppui tähän kysymykset, ei tullut anteeksipyyntökään. Buffetissa tukeva aamiainen ja baanalle. Varsinaisia ydintuhoalueita emme nähneet, mutta valuuttaa saimme vaihdettua. Pirun iso kaupunki tämäkin.
Ekaterinburgin näköpiirissä katkesi Uralin kaasuvaijeri. Onneksi oli MotoItalia Importin pojat ja tytöt varustaneet Jussin Guzzin vaijereiden korjaukseen sopivilla nippeleillä. Näillä saatiin Ural taas kulkemaan ja hienosti se kulkikin, ihan perille Irbitiin asti. Mitä tuo Pekka nyt noitui huonoa koneen toimintaa mutta murheet unohtuivat kun kaupunginraja ylittyi. Pitkä oli viimeinen veto, toistasataa kilometriä suoraa tietä. Valokuvia toki otimme rajalla ja hotellin etsimme. Uteliaita olivat moottoripyöräkaupungin nuoret.
Gostinitsa NIZA, 250 ruplaa per naama, yö, yhden hengen huoneissa joissa oma vessa ja suihku. Ei huonosti, mitä se on kai 7 euroa.

Päivä 11, Irbit
Kierros tehtaalla. Kiitokset Sergeille, tehtaan PR-miehelle.
Museolla käytiin, Gennadi, vanha kisakuski näytti paikkoja. Niin ovat kertoneet että Ural on kopio BMW:stä, mutta olipa jännä nähdä nämä kaksi marjaa vierekkäin. Harleyn XA-malli vain puuttui rivistä ... Gennadi näytti paikkoja ja kertoili mitä mistäkin tiesi.
Illalla hotellin ravintolassa maistoimme viimein venäjän votkaa (olimme ällikällä lyötyjä, 37 eri lajia vodkaa ja 20 erilaista brändiä menussa! Lisäksi monen montaa erilaista muuta väkijuomaa) ja koitimme päästä turhan tuttavallisesta nuoresta miehestä eroon.  Mitä nuoret naiset halusivat, jäi hieman epäselväksi, mutta tanssiin hakivat kuitenkin ja rahasta ei ollut puhetta. Oi kun olisi kiva osata kieltä! Uralin tytärten kanssa olisi päässyt juttelemaan. Kaupungille menimme keskenämme, kävelylle ja muutama sampanjan nautimme.

Päivä 12, Irbit
Huoltoon pääsimme. Oli näppärästi järjestynyt asiat.
Syy huonoon käyntiin löytyi, molemmat imukurkut palasina. Noloa, vasta noin 10 000 kilometriä ajettu pari vuotta vanha peli.
Samalla vaihtuivat tulpat, öljyt ja muutama tiiviste. Oli ilo katsoa kun ammattilaiset tekivät duunia. Mukavin Ural-remontti tähän asti, kehui Pekka.
Tapasimme muutaman venäläisen pitkänmatkan bikerin. Irkutskiin olivat toverit menossa, ja Irbitissä huoltotaukoa pitivät. Kunnioitettavaa !
Näin pääsivät koeajolle Guzzilla mm. Irbitin motoklubin presidentti, kun sattui paikalle. Taisi tykätä. Toinen vanha Ural-kisakuski palasi koeajolta naama isosti näkkärillä. Hän ainakin tykkäsi.
Illaksi kuitenkin jo Ekaterinburgiin. Iso hotelli oli ja vallan vakuuttava. Ensimmäinen hotelli jonne koitimme, maksoi vain dekadin verran liikaa, mutta onhan näitä. Samoin, toinen stojanka oli puolta halvempi kuin ensimmäinen. Syykin selvisi ... Sinne ei olisi saanut ulkopuolisia ottaa, mutta pirustakos me sitä tiedettiin...
Löytyi hotdog standi ja moiset kummajaiset nautittiin. Sport bar anniskeli olutta ja kuivattua mustekalaa. lta oli kiireetön ja lämmin. Irkkupubi keskellä syvää Venäjää tuntui hieman oudolta. Hinnat Suomen tasolla mutta ainahan Guinnes maistuu.
Hyvä palvelu, huoneeseen saimme sapuskaa tilattua vaikka yö oli kesken.

Päivä 13, Ekaterinburg
Mietimme hetken olisiko kaupunki riittävän kiinnostava että siellä päivän viettäisimme. Päätimme jatkaa matkaa.
Suuntasimme Permiä sivuten Chaikovskin kaupunkiin. Ajoimme välillä isoja, välillä hyvinkin pieniä teitä. Maisemat olivat upeat ja tiet kammottavat. Jo ennen Ufaa olimme panneet merkille ensimmäiset öljypumput pelloilla ja täälläkin niitä riitti. Öljynpumppauksesta varmaan johtui sekin, että tienvarressa näkyi usein tankkauspaikkoja joissa luki "GAZ" tai "PROPAN". Andrei tiesi kertoa että on aivan normaali juttu asennuttaa autoon propaanisäiliöt, -letkut ja syöttö. Halvaksi tulee propaanilla ajaminen mutta kaiketi siinä on sitten jotain muita ongelmia etteivät kaikki sitä tee. Moinen virityssarja on tarjolla jopa Ural-moottoripyöräänkin...
Juuri ennen Chaikovskia oli muutaman kilometrin viipale tietä, josta oli rouhittu noin 4-5 metrin välein viipale pois. Auki jäi syy moiseen. Tienpiennarta pitkin oli syytä ajaa. Muutama paikallinen kertoi seuraavana päivänä olevat isot kekkerit kaupungissa. Jäimme miettimään osallistumista.
Motot parkkiin, tavarat hotelliin ja istuksimaan hotellin portaille. Viimein löytyi myös muutama sikari, havannalaisia! Saimme suruviestin, Seppo ei sitten enää ole seurassamme. Kohotimme Sepolle maljan ja kävimme unille.

Päivä 14, Chaikovski
Outo lintu herätti meidät aamulla. Noin minuutin välein 7 piipahdusta. Kirosimme lintua ja totesimme ettei enää saa nukuttua.
Emmepä osallistu pippaloihin. Pois pois pois.
Lintu oli nimeltään Toyota. Mikä lie vikana varashälyssä kun moista meteliä piti. Shoppasimme muutamat Uralin varaosat ja -renkaat. Kaupungista poistuessa Jussi havaitsi Guzzin suorastaan lentävän yli tien poikki rouhittujen urien, kun  vauhtia oli tarpeeksi (120+ km/h).
Kohti Kazania suuntasimme ja aika matkan pääsimmekin kun Ural pysähtyi, eikä enää liikkunut. Moottorin sisältä oli jotain hajonnut. Purimme vasemman mukin pois ja soittelimme Suomeen kysyäksemme diagnostiikka-apua. Einolle kiitokset konsultaatiosta! Huonosti pyöri mylly; kanitti jossain kohtaa.
Pohdimme ja tuumasimme ja luovutimme; Ei riitä osat eikä kyvyt korjaamiseen. Antaa olla, evakuoidaan Urre kotio.
Työnsimme Uralin moottoritien yli Kafen parkkiin ja ryhdyimme arpomaan kyytiä Suomeen.  Ison kuutioinnin jälkeen kävi ilmi että paikalla on rekka joka on menossa Pietariin. Sinne nostimme Uralin. Spesialist est!
Pekka, Sergei (kuski) ja Ural lähtivät kohti Pietaria, kun taas Jussi ja Andrei lähtivät jatkamaan kohti Kazania.
100 km ennen Kazania oli majatalo täynnä joten matka jatkui jo pimeässä yössä.
Kazanista löytyi sopivan hintainen hotelli, joka oli täynnä. Kazanin kallis hotelli taas ei kiinnostanut; Ei tee mieli maksaa maltaita muutaman tunnin makuusijasta. Motot tulille ja etsimään kaupungin toista edullista majapaikkaa. Ei ollut helppoa löytää. Ympäri kaupunkia ajoimme ja etsimme, kunnes haku tarkentui yhteen kortteliin, jonka sisäpihalta löytyi pieni kyltti: "GOSTINITSA". Hämmentävää.
Ketään ei näkynyt missään eikä kylttiä lukuun ottamatta mikään viitannut majoitusliikkeen olemassaoloon. Andrei kävi varmistamassa, kyllä, kyseessä on majoitusliike, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut kertonut ettei maa ole enää Neuvostoliitto vaan Venäjä, ja että ulkomaalaisia saa majoittaa vapaasti. Toiveeksi jäi yösija, ei kelvannut Jussi majataloon.
Noiduimme muutamalla kielellä ja päätimme jatkaa seuraavaan kaupunkiin, aurinkokin alkoi nousta.
Juuri ennen kaupungista poistumista huomasimme majoitusta mainostavan kyltin, eikun sinne!
300 metriä savista ajouraa myöhemmin löytyi avoin portti ja muutama muukin ihminen yösijaa vailla. Olivat koputtaneet, portti oli auennut mutta ketään ei ollut sen jälkeen näkynyt. Luovuttivat ja poistuivat muualle, kun taas Jussi ja Andrei päättivät majoittua.
Vartiokoiria kyllä näkyi, mutta uskoivat kun Guzzi murahti. Menivät häntä koipien välissä piiloon. Henkilökuntakin löytyi, oli sankari vartiomies sammunut nainen kainalossa vartiokoppiin. Sinne mekin itsemme asettelimme.

Päivä 15, Kazan
Aamulla poistuimme ennen kukonlaulua jälkiä jättämättä. Ylitimme Volgan lautalla ja tykittelimme reipasta tahtia kohti seuraavaa määränpäätä. Ohittelimme rekkoja yksin, kaksin, kolmin kappalein kunnes miliisi meidät pysäytti. Olisivat sakottaneet Jussiakin jos olisivat tienneet, kuinka. Andrei sai muistutuksen ajotavastamme sakkolapun muodossa.
Kohtuullisen ajon kuluttua löysimme itsemme Andrein ystävän perheen kesäpaikasta. Odottelivat siellä, sauna oli lämmin. Hieno paikka, ei löydy kartalta, niin pieni kyläpahanen. Tytöt lähtivät tansseihin, pojat taas liian väsyneet.
Terassilla, sateen ropistessa oli hyvä polttaa havannalaista ja kuunnella hiljaisuutta.
Nukkumaan.

Päivä 16, mökillä
Pyysivät kovasti jäämään päiväksi ja pidempäänkin, mutta tie ja koti kutsui Jussia. Sateessa Vladimiriin, josta rahaa pankista. En uskalla suositella moista operaatiota kellekään jolla ei ole pyhimyksen hermoja, mutta sain kuitenkin asian hoidettua. Pankin täti naputteli tietokonettaan (systeemi juntturassa pahasti) ja selaili passiani pidemmän aikaa. Paikallinen naisihminen (kuvassa) käveli aivan pokerina jonossa ohitseni kuin minua ei olisi ollutkaan. Uskoi kyllä kun koputin olkapäälle ja selvitin hänelle jonon järjestyksen.
Motorismin herkullisia hetkiä; kyykkäpaskalle pitäisi mennä, vettä tulee kaatamalla ja vessojen lattiat ovat niin saastaiset ettei mitään kengänpohjaa kummempaa viitsisi lattialle laittaa... Aina sitä jotain keksii, niin tälläkin kertaa. Kaukaa viisaasti toki oli omat paperit (Huomaa! Paperi on "pumaska". Jos kioskin myyjältä pyytää jotain "toalet paperiin" viittaavaa, katsoo hän ihmeissään kysyjää eikä osaa antaa mitä kaipaat) mukana.
Kohti Moskovaa, ykköskehää Moskovaa sivuten (140 km/h sisäkaistalla, viisi kaistaa vierekkäin!) ja  Moskovan länsipuolelle, magistral ysiä noin 240 kilometriä. Hotelli oli nimeltään Submarine ja hotellin ravintola oli kiinni. 240 ruplaa yöpaikka Jussille ja Guzzille. Ei paha.

Päivä 17, 240 km Moskovasta länteen
Tänään Pskoviin. Jäädäkö sinne ? Pah, olkoon. Kotio!
Rajan yli Eestiin, Tarttoon ja tuttuun Villa Oruun.
Venäjältä lähteminen aiheutti pientä kummastusta rajavirkailijoissa: "Miten sinä olet täällä kun olet mennyt Värtsilästä yli toiseen suuntaan ?". No. Pettämätön kommentti: "Voithan sinä selittää mutta minä en ymmärrä" ja leveä, viaton hymy päälle pelasti tämänkin tilanteen. Täsmälleen sama keino tepsi myös aiempaan sakottajapoliisiin... Eestiin saapuminen tuntui kuin olisi kotio tullut, EU:ta ja kaikkea ja muutenkin tuttu paikka.
Pieni kierros kaupungilla, leikettä kupuun ja unta palloon

Päivä 18 Tartto
Villa Orun roskikseen jäivät bootsit. Hyi hemmetti; Ei kehtaa jalkaansa laittaa. Eivät tuoksuneet ruusulta.
Viimeiset parisataa kilometriä sujui nopeasti, tosin jäätävässä sateessa. Siljan check-iniin, laivaan ja Helsinkiin.
Home sweet home. 8000 kilometriä, eksoottisia paikkoja ja tilanteita.
Pekkakin pääsi lopulta rajan yli Suomeen Uraleineen. Oli Sergei hänen Pietariin hoitanut niinkuin puhe olikin. Kovasti oli auttanut perillä pääsemään oikeaan paikkaan. Pietarista eteenpäin pääseminen meinasi kuitenkin olla ongelma, mutta niin ne vain asiat hoituvat ja Lappeenrannasta itsensä Pekka löysi Uralinsa kanssa. Sieltä viimein saapui kotio, Forssan taakse.

Mitä ei tapahtunut:
- keneltäkään ei varastettu mitään
- kenelläkään ei ollut mainittavia ongelmia liikenteessä (kaatoja, kolareita)
- kukaan tapaamamme ei ollut varsinaisesti epäkohtelias tai muuten aktiivisesti hankala
- kenenkään pakki ei mennyt pahasti sekaisin missään vaiheessa, eikä terveys muutenkaan reistannut
- rahat eivät loppuneet
- miliisi ei aiheuttanut pahasti ongelmia, pikemminkin päinvastoin. Miliisit auttoivat monesti hotellin etsijää, jos ehtivät

Mitä opittiin:
- telttaa on turha roudata mukana, hotellit halpoja. Lisäksi camping-alueita ei juuri ole.
- omat vessapaperit on aina hyvä olla mukana
- (kaluston) evakuointi on hyvä suunnitella etukäteen
- kyrilliset aakkoset on "must", vielä parempi on olla matkassa joku joka oikeasti osaa kieltä
- ei ole välttämättä kovin hyvä ajatus lähteä Suomesta itäpyörällä Irbitiin
- Venäjä on hemmetin iso maa
- Tankkaus: Pyörä parkkiin bensapumpun viereen, pistooli tankin täyttöaukkoon. Kassalle, esim. 500 ruplan seteli tätille näppiin ja nasevasti: "Pullni bak" (tankki täyteen). Reipas kävely mittarille ja painelee nappuloita jos pumpussa moisia on. Hetken kuluttua pitäisi pumpun alkaa antaa menomehua. Tankin täytyttyä hakemaan vaihtorahat. Jos "Pullni bak" aiheuttaa isosti vastalauseita (ei toimi kaikilla asemilla), on syytä tietää montako litraa tarvitsee ja maksaa etukäteen: "desit/trinatsat/sestnatsat litri" ois niinko 10/13/16 litraa.
- Hyvin hyvin harvalle tankkiasemalle käy luottokortti
- Hyvin harvaan hotelliin käy luottokortti
- Kaupungeista, isommista saa rahaa "bankomatista" visa-kortilla
- Eksoottisempia rengaskokoja (ei-ural, ei-ish, ei-jawa) ei joka kylästä löydy, ota varakumi mukaan jos ei ole varaa odotella paria päivää kumin saapumista Moskovasta rikon sattuessa. Kuminasennuspaikkoja on joka kylässä, monta (SHINMONTAS)
- Ysiviitosta on useimmiten, ei kuitenkaan aina, tarjolla
- Guzzi juo nikottelematta ysikakkosta :)
- Kartta Venäjästä on esimerkiksi täällä. Huomaa, emme käyneet Yekaterinburgia ja Chelyabinskiä "kauempana"! Silti, Venäjää katsoen tonttia riittää ....
- turneelle oli mukana varaosia: spray-paikkauspullo, paikkaussarja, vaijerinkorjaussarja, nopeusmittarin vaijeri, takajarrupalat, varatulpat ... eikä muuta. Ainoa mitä tarvittiin oli vaijerinkorjaussarja ja sitäkin tarvittiin Uralin korjaukseen.


Poste Sciptum: Tuli postia Pekalta syksymmällä kun tuhot olivat selvinneet. Se koruntont' on kertomaa! 
From: Talja Pekka 
To: Jussi Savola 
Subject: NAT.URAL

 Moikka .... että jotain pientä...
Nokka-akseli poikki...jakopään rattaat uusiksi...
venttiilivivut uusiksi...kytkin valmis (11 tkm)/
uusiksi..männänrenkaat ja kourallinen tiivisteitä.
Eipä olisi saatu kuntoon arolla joten evakuointi oli 
oikea päätös.

terv. Pexi

Viestiä kirjoittajalle? Laita meiliä -> Jussi piste Savola atta iki piste fi

Niin, jos tämä juttu oli viihteellinen, niin katso ihmeessä myös nämä sivut!


Tarinan Copyrightseista pidetään huoli ja ne kuuluvat Jussi Savolalle. Ei saa luvatta ja tuskin luvallakaan lainata eikä käyttää muissa lähteissä. Jos nyt pakko on jonnekin jotain lainata voi kysyä. Jos kuvan yhteydessä ei ole muuta mainintaa, oikeudet kuviin ovat myös tekstin omistajalla.